Keskiviikko 15.5
Aamulla kouluun tultaessa huomasimme, että maanantaina koulun rehtorin tapaamisessa otetut kuvat olivat päätyneet myös koulun ilmoitustauluille, ja vaikka tekstistä en hirveästi ymmärrä niin veikkaisin, että niissä kerrotaan meidän olevan suomalaisia vaihto-oppilaita ja mainostetaan keskiviikkoiltana ollutta japanilaisten oppilaiden pitämää esitelmätilaisuutta sekä sen jälkeen meidän kunniaksi järjestettyä tervetulojuhlaa.
Virallinen kuva ja mainos
Keskiviikkona oli sitten ensimmäiset varsinaiset oppitunnit ja niiden aiheena oli englannin kieli ja kommunikoiminen englanniksi. Kurssin taso ei ollut ainakaan meidän mielestä kovin haastava, sillä aiheena oli itsensä esitteleminen. Saimme myös ensimmäisen kotitehtävän, jossa pitää kirjoittaa hieman itsestään, perheestään, mistä on kotoisin ja mitä tekee.
Kouluruokaa
Englannin tuntien jälkeen oli vuorossa ulkomailla vaihdossa olleiden japanilaisten opiskelijoiden esitelmät. Opiskelijat kertoivat runsaslukuiselle ja arvovaltaiselle yleisölle paikoista missä olivat olleet vaihdossa ja niiden kulttuureista. Kohteet missä opiskelijat olivat olleet vaihdossa olivat Suomi sekä muutama kaupunki Yhdysvalloissa. Tilaisuus oli ilmeisen tärkeä, sillä kaikki opiskelijat olivat pukeituneet mustiin pukuihin ja ainakin ilmeistä päätellen jännittivät aivan älyttömästi. :)
Esitelmien jälkeen oli tervetulojuhla, joka oli siis järjestetty meille kahdelle ainoalle koulussa olevalle vaihto-oppilaalle. Juhla alkoi tervetulopuheilla ja meidänkin piti avata sanaiset arkkumme ja esitellä itsemme ehkä noin viidellekymmenelle paikalle saapuneelle vieraalle. Juhlassa tarjottiin pientä syötävää ja juotavaa ja tilaisuus kesti arviolta noin puolitoista tuntia. Japanilaiseen tapaan paikalla oli paljon ihmisiä kameroiden kanssa ja videokamera kuvasi melkein koko ajan viidentoista sentin päästä kun yritin syödä tarjolla ollutta ruokaa puikoilla. Juhlan loputtua lähdimme nopeasti nukkumaan, sillä seuraavana aamuna koulu alkoi aikaisin yhdeksän aikaan, mikä tarkoitti sitä, että asuntolasta piti lähteä viimeistään puoli kahdeksan, jotta ehtisimme ajoissa koululle.
Lauantai 18.5
Lauantaina minun seminaariopettaja Mikami-sensei oli kutsunut minut ja Teijan vierailemaan hänen kotikaupunkiinsa Otaruun, mikä sijaitsee Sapporon naapurissa. Otaru on kalastuksesta elantonsa saava kaupunki, jossa on noin 130 000 asukasta. Siis japanilaisen mittapuun mukaan aivan pieni kalastajakylä. Otaru on tunnettu oluestaan, kaupungin halki virtaavasta kanaalista, käsityöesineistä sekä lasi studioista, joiden tuotteita kävimme ihastelemassa useassa kaupassa.
Otarussa pääsimme nauttimaan useista erilaisista japanilaisista ruoista sekä hyvistä maisemista Mikami-sensein opastuksella. Otaruun saavuttuamme kävimme katsastamassa kaupungin läheiseltä Tenguyama vuorelta, jossa oli näköalakahvila ja talviurheilumuseo.
|
Matka Tenguyaman huipulle kävi näppärästi 700 m pitkällä hissillä |
|
Näkymät Tenguyaman huipulta |
|
Itse Tengukin oli paikalla |
|
Lisää Tenguja |
|
Talviurheilumuseon esineistöä
|
Vuorelta suuntasimme matkamme kaupungin halki kohti kuuluisaa rantaa, jossa oli kuuluisa kalaravintola, sillikartano, majakka ja vesieläinpuisto. Kävimme syömässä kyseisessä ravintolassa lounaan, Mikami-sensein tilatessa meille annokset paikallisia herkkuja.
|
Maisemia Otarusta |
|
Kirsikankukkia matkalla paikalliseen puistoon |
|
Kalat odottamassa meitä ravintolan ulkopuolella |
|
Täti paistamassa simpukoita ravintolan ovella |
|
Lohenmätiä riisipedillä ja simpukkaista misokeittoa |
|
Silliä kullekin |
|
Paistettu kampasimpukka |
|
Ravintola ulkoa päin |
Lounaan jälkeen tutustuimme viereiseen rantaan ja pienen kukkulan laella olleeseen sillikartanoon ja sen takana olleeseen majakkaan.
|
Sillikartano |
|
Tauluja sillikartanon seinällä |
|
Salahuone |
|
Maisemia ja muutama kaveri kalastamassa niemen nokassa |
|
Merileijonia läheisellä saarella |
Rannalta matkamme jatkui Otarun keskustaan, jossa oli vaikka minkälaisia puoteja, joissa myytiin kaikenlaisia koruja ja käsitöitä. Ostoskierros alkoi loppua kohden tuntumaan melko puuduttavalta, kun uusia liikkeitä tuntui olevan koko ajan edessämme ja niissä piti käydä aina tekemässä katselukierros.
|
Karppeja Otarun keskustassa |
|
Soittorasiamyymälä |
|
Soittorasiamyymälä sisältä |
Otarun keskustan kierroksen jälkeen Mikami-sensei halusi näyttää meille maisemia auton kyydistä ja hän ajoi meidät katsomaan Hokkaidon Fujina tunnettua Yootei vuorta. Matka vuorelle kesti noin reilun tunnin yhteen suuntaan jonka aikana näimme paljon japanilaista maaseutua ja luontoa. Luonto vaikutti yllättävän paljon samanlaiselta kuin suomessa ja muutenkin olen laittanut merkille, että ilmasto täällä on hyvin samanlainen suomeen verrattuna.
|
Yootei vuori, tunnetaan myös nimellä Hokkaidon Fuji |
Vuorelta palattuamme kello oli jo yli kuuden ja oli aika syödä lounasta, tälläkin kertaa japanilaisia herkkuja paikallisessa sushiravintolassa. Annoimme Mikami-senseille vapaat kädet tilata meille annoksia, sillä meillä ei ollut mitään hajua mitä kannattaisi tilata. Pöytään saapui melko erikoisen ja jopa epäilyttävänkin näköistä ruokaa, valitettavasti kaikkein epäilyttävimmistä annoksista ei tullut otettua kuvia.
|
Ravintolan ruokalista, kalaa näyttäisi olevan tarjolla |
|
Ruoka tulee näppärästi junalla suoraan keittiöstä |
|
Vähän erilaisia susheja mitä piti maistella |
|
Katkarapu sushi |
|
Mätisushia ja muita herkkuja |
Sunnuntai 19.5
Sunnuntai päivälle oli myös varattu ohjelmaa ja päivä alkoi kukkien istuttamisella paikkalisten ihmisten kanssa lähiympäristöä koristamaan. Paikalla oli asuntolassa asuvia vaihto-oppilaita sekä lähistöllä asuvia ihmisiä.
|
Kukkia |
Kukkien istuttamisen jälkeen päätimme lähteä Teijan kanssa Maruyaman puistoon katselemaan kirsikan kukkia. Puisto sijaitsi jonkin matkan päässä, mutta sinne pääsi kätevästi metrolla. Puistossa oli paljon ihmisiä piknikillä ja nauttimassa lämpimästä päivästä. Puistossa sijaitsi myös Hokkaido Jingu niminen pyhättö, joka vaikutti myös suositulta kohteelta.
|
Sakura |
|
Joku patsas |
|
Puistossa oli myös muita ihmisiä |
|
Sakura |
|
Sakura |
|
Sakura |
|
Puistossa virrannut joki |
|
Marishiten |
|
Kettuja |
|
Puistossa sijainnut eläintarha |
|
Sakura |
|
Pyhätön sivuportti |
|
Sakura |
|
Pyhätön etunäkymä |
|
Näkymä sisäpihalta |
|
Paikalla oli myös häät juuri menossa |
|
Ennustuksia oli myytävänä |
|
Lähikuva katoksesta |
|
Käytävä ulos |
|
Lunta oli myös vielä jäljellä |
|
Sakura |
|
Hieman tutun näköisiä puita oli erään talon pihalla |
|
Rankan puistokierroksen jälkeen kävimme syömässä KFC:ssä |
Illalla kävimme paikallisten oppilaiden kanssa syömässä japanilaisessa Izakaya-ravintolassa, jossa pääsimme tutustumaan moniin paikallisiin syötäviin ja juotaviin.
|
Ruokaa |
|
Lisää ruokaa |